“Sirp”, 11. mai 2001
Igor Garshnek - Lähivaateid “Jazzkaarelt” (lühendatult)

Lähivaateid eesti jazzile
Villu Veski (saksofon) ja Tiit Kalluste (akordion) kvartett, koosseisus veel Taavo Remmel kontrabassil ja Raimonds Macats klahvpillidel, esines raekojas (24.IV) programmiga “Põhjala saarte hääled II”, mis on kaks aastat tagasi “Jazzkaarel” kuuldud kava jätk, uus valik Põhjala saarte viisidel põhinevaid kompositsioone-improvisatsioone. Kontserdi folkloorselt lüürilistes ja leebetes varjundites atmosfääri toonitasid ka lugude sujuv rütmijoonis ning süntesaatori pehmed analoog-soundid. Ka saksofon mängis mitmes loos huvitavate tämbraalsete koloriitidega, millega Villu Veski oma improvisatsioone suisa maalis. Taavo Remmelilgi oli üks pikk ja värviküllane kontrabassisoolo, mille flaþoletid kord otsekui nuuksusid, siis aga juba juubeldasid. Elektrooniliste rütmide maagia käivitus alles programmi lõpus, ikka meditatiivselt ja sugestiivselt. Loo “nipp” oli tegelikult selles, et pulseerivasse rütmikontuuri sobis nagu rusikas silmaauku üks ehe rahvalaulusalvestus - ootamatu leid lausa rabas.

Teater. Muusika. Kino 7/2001
Igor Garshnek “Jazzkaare värvid endiselt erksad” (Lühendatult)

“Eesti projektidest jäid tänavusel “Jazzkaarel” silma kolm: need on Villu Veski ja Tiit Kalluste kava “Põhjala saarte hääled II”, “VSP Projekti” edukas comeback ning pianist Kristjan Randalu kontsert, kus oli kaastegev ka Taavo Remmel kontrabassil. Need olid kolm väga erinevat, kuid igati köitvat kava.
Veski ja Kalluste äratasid “Jazzkaarel” juba kaks aastat tagasi tähelepanu oma esimese “Põhjala saarte häältega”. Nüüdne kava õnneks seda ei korranud, vastupidi - kogu see karge folkloorne poeesia, mis Põhjala rahvaste muusikas peidus on, tuli ilmsiks vähemalt sama ehedalt või veel paremini. Kõige olulisemaks pean siin seda, et Veski ja Kalluste mitte ei flirdi pealiskaudselt folkloorsete motiividega, vaid suudavad tungida asja olemusse. Just süvitsi minev mõtestamine, rahvamuusika arhailise sõnumi värviküllane avamine tegi nende “Põhjala saarte hääled II”nauditavaks.

Eesti Ekspress/Areen 27. juuli 2000
Tõnu Kaalep - Etno-futu-pidu (lühendatult)

Kui ma mõtlen Viljandis veedetud aja peale, siis meenuvad ennekõike kaks puhtmuusikalist hetke. Nende valik on suvaline, aga neis oli midagi, mis minu jaoks viitavad ühele festivalile, veidi liialdades ka etnomuusika enda võimalikule arenguteele.
Kõigepealt moment Gruusia meesansambli Tbilsi ülimenuka esinemise lõpust, kui nad hakkasid järsku laulma Gustav Ernesaksa “Kutset”. RAMi hitt oli vaevu aimatav, ja asi ei olnud mitte aktsendis. Ma olen mitmeid kordi kuulnud mitte-eestlaste püüdeid laulda eesti keeles, nüüd lauldi aga eesti laulu gruusia moodi, täiesti teise helitekitamismeetodiga, väljaspool meie ettekujutust eesti muusika esitamise tavast. Maailmad kohtusid.
Teine hetk oli mõnes mõttes sarnane.Umbes pool kolm öösel haaras Tiit Kalluste lõõtspilli ja alustas “Põhjala saarte häälte”- nimelise projekti talitsetud etnojazzi jaoks lausa räigelt rahvalikku pillilugu.Varsti vastas talle New Yorgis elav, rahvusvaheliselt tuntud soomlane Mika Pohjola vaevukuuldavate elektriklaveriakordidega, mis aga nihestasid kogu kõlapildi, külvates hämarat mitmemõttleisust, konflikti ja samas seletamatut ilu.
…Võrreldagu kasvõi Ummaleelo omaaegset sirgjoonelist popmuusika ja naistelaulu hübriidi praeguse Tulli Lummi või veel parem Villu Veski, Tiit Kalluste, Taavo Remmeli Mika Pohjola ja etioooplasest trummari Abdissa Asefa Põhjala saarte projektiga.

Teater. Muusika. Kino 7/1999
Igor Garshnek - “Jazzkaar 1999” - kümnes laine (lühendatult)

Folkloorseid juuri otsides
Multimeediaprogrammiga “Põhjala saarte hääled” esinesid Sakala Keskuse väikeses saalis (22.04)Villu Veski(saksofon) ja Tiit Kalluste(akordion), kaastegevad Madis Metsamart(vibrafon), Eduard Akulin(süntesaator, sämplingud) ning Edvard Oja(kaamera), videoreþii oli Artur Talvikult. See programm ühendas endas Läänemere saartelt-
Gotlandilt, Saaremaalt ja Muhumaalt- pärinevaid rahvalaule, kuid seda läbi jazziliku nägemuse. Nende laulude laadis oli selles mõttes märgatav vahe, et kui Rootsi saartepiirkonna folkloor oli oma emotsionaalselt orienteerituselt minoorne ning pisut melanhoolnegi, siis Saaremaalt-Muhumaalt pärinevad laulud olid selgelt maþoorses tundeskaalas. Originaalloomingut kõlas Veski ja Kalluste programmis samuti, näiteks Jan Garbareki “Molde Canitcle” ning täiesti ootamatult Lepo Sumera “Maa, kus ei kasva puid”. Sumeral olid loo kirjutamise ajal Gotlandi ja Saaremaa asemel silme ees hoopis Fääri saared. Nii kirjutaski ta minoorse ballaadi, kantileeni vaba ja poeetilise hinguse andis tenorsaksofonil edasi Villu Veski. Eraldi tahaks “Põhjala saarte häälte” kavast välja tuua Villu Veski kompositsiooni “Taevas”, mis polnud kuigi pikk, kuid see-eest mõjuv oma ekspressiivselt emotsionaalse laeguga, lugu, mis oleks justkui teel kuhugi astraalsesse sfääride harmooniasse.

“Sirp” 14. mai 1999
Igor Garshnek - Jazzi etnovärvides kaar 1999 (lühendatult)

Villu Veski(saksofonid) ja Tiit Kalluste(akordion) asinesid Sakala Keskuse väikeses saalis (22.04) multimeediaprogrammiga “Põhjala saate hääled”, kaasa tegid Madis Metsamart(vibrafon), Eduard Akulin(süntesaator, sämplingud) ning Edvard Oja(kaamera), videoreþii oli Artur Talvikult ”Põhjala saarte hääled” eksponeeris nii Gotlandi kui Saaremaa ning Muhumaa rahvalaulude jazzvisioone. Neist “Üks Alandi viis” oli kargelt romantiline, samas nukra alatooniga ballaad. Järgnenud”Molde canticle”(autoriks Jan Garbarek) meloodia areng läbi erinevate ning pidevalt muutuvate harmooniakihistuste oli väga sugestiivne. Rahvalaulule lähedane ürgsus ning kohati impressionistliku varjundiga kooskõlad moodustasid kokku võluvalt lihtsa ja samas harmoonilise terviku.”Maa, kus ei kasva puid” on Lepo Sumera muusikaline nägemus Fääri saartest.(Rein Rannap küsis Sumeralt pärast seda lugu:”Kas sa hakkad nüüd Eurovisioonilaule ka tegema?”). Heakõlaliselt minoorne ballaad , kus akordion ja harjadega mängitud vibrafon kujundasid rütmiaktiivset põhja, millel Villu Veski soleeris tenorsaksofonil - vaba ja poeetilise meloodiahinguse raamistus perioodilistel rütmikordustel. Kui kontserdi algusosa lood olid kõik minoorsetes toonides, siis Saaremaalt-Muhumaalt pärinev maþoorses tundeskaalas “Ristitants” tuli kontrastina, huvitav oli siin Veski ja Kalluste parafooniline meloodiaesitus, loo keskosas pikema jazziliku improvisatsioonilise arendusega.Teistest lugudest eristus ka Villu Veski “Taevas”, iseenesest küll lühike muusikaline visioon, kuid see-eest väga tugeva emotsionaalse laeguga. Kokkuvõttes andsid “Põhjala saarte hääled” veenvalt edasi esinejate läbitunnetatud folkloorse sõnumi - muusikute ideaalilähedane koosmäng ning üksteisemõistmine tagasid väga eheda elamuse.

Postimees/ Kultuur, 23. jaan. 1999
Immo Mihkelson - Kaks korda kaks, rohkem kui neli

Saksofonist Villu Veski ja koorijuhi haridesega akordionimängija Tiit Kalluste esinesid aastaid svingigruppides, mis nii siin- kui sealpool Soome lahte tantsitasid maksujõulist publikut. Veskile kui siinsetes jazzi-ja klassikaringkondades tuntud mehele oli see Saxappeal Bandi ja Tallinna Saksofonikvarteti kõrval üks äraelamist võimaldav lisaharrastus, Kallustel aga põhitegevus.
Neil kujunes hea klapp nii inimeste kui muusikutena ning seepärast võisid nad kahekesi esitada igasugust muusikat. Veidi rohkem kui aasta tagasi kutsuti duo mängima Fääri saarte kunstnike näituse avamisele Tallinnas. Trondur Paturssoni suured õlimaalid talvise jõuluehteis kuusemetsaga jätsid Villu Veskile kummaliselt veidra mulje, kuid alles hiljem, kui duo tänu samale näitusele sõitis esinema Fääri saartele, said nad aru, mis neis piltides tegelikult imelikku oli. “Me oliome üllatunud”, räägib Veski, “kui nägime, et seal ei kasva puid ning kunstnik maalis oma soovunistusi. Sealne napp loodus avaldab inimesele nii tugevat mõju, et see tungib läbi igapäevakoore ja muudab mõtlemist”.
Pillimehed mängisid ära, mis neil mängida oli, kuid nähtu jäi kummitama ning nad hakkasid asju ajama, et käia ka teistel Põhjala saartel ning kuulata ja mängida rohkem sealset muusikat. “Ning me vormistasime plaadi oma muusikaliste reisidena.” Neid ei häirinud mitte üks põrm, et põhjamaist rahvamuusikat ei mängita akordioni ega saksofoniga. “Need on kõigest väljendusvahendid,” ütleb Tiit Kalluste. “Ega me ei mõtelnudki plaadi tegemisele. Hakkasime mängima muusikat, millel oli meie üle mõju ja see tuli väga loomulikult ja emotsioonide ajendil. Alles tagantjärele hakkas rahvamuusikaline reisikiri kui tervik meile endile huvitav tunduma.”
Peaaegu ilma rütmipillideta, melanhoolselt ja justnagu üliaeglases pooltardunud ajas kulgevates lauludes ei kõla samaanitrumm, küll aga tungivad paaril hetkel sinna linnulaul ja merelained, ning rahvaviiside vahele sulanduvad märkamatult Edvard Griegi, Lepo Sumera ja Jan Garbareki palad.
“See ei ole meie välja mõeldud muusika,” ütleb Villu Veski. “Me lihtsalt edastame seda. Omi jazzikompositsioone või improvisatsioone mängides olen korduvalt tõdenud, et iga kriitika mõjub väga isiklikult. Klassikat esitav muusik ei võta südamesse, kui arvustatakse muusikat, mitte tema esitust. Samamoodi on ka rahvamuusikaga. Kui sa toetud juurtele, olgu need siis klassika või rahvamuusika juured, on tunne alati tugevam.”
Nagu ühest suust kinnitavad kaks pillimeest, et neil puudus vähimgi soov näidata oma pillivalitsemise oskust. Mõlemas tekkinud Põhjala tunne oli see, mida nad tahtsid kõigile mõistetaval moel helidesse sisestada. See oli aus tunne, oma silmade, kõrvade ja meeltega kogetud.
Enne plaadi salvestamist proovisid nad paari muusikuga neid lugusid koos mängida, kuid ühine lainepikkus tundega jäi tabamata. Nii saigi “Põhjala saarte häältest” duoplaat.
Tiit Kalluste: “Kõik tuli nagu iseenesest. Alles tagantjärele saime teada, et meie plaadi muusika on üpris moes.”
Nii Kalluste kui ka Veski rüht on senisest sirgem ja silmavaade selgem, peegeldades eneseväärikuse kasvu. Nad on olulise kogemuse võrra rikkamad.
Villu Veski: “Ma ei oskagi ütelda, kas see on mu tulevases elus hea või halb. Olen hakanud väärtustama enda ümber teisi asju. Nüüd tundub sellise muusika mängimine, millega mul mingeid juuri või pistmist pole, kuidagi narr. Mis mõtet on kopeerida, laulda või mängida “nagu see või too”? Käsi ei tõuse enam seda tegema.”
Tiit Kalluste: “Võib kõlada banaalselt, kuid meie ümber on tõesti palju väärtuslikku, mida ei märgata ja millest ei tehta välja.”
Kumbki neist ei tea, millega uus tunne kulmineerub, kuid kindlasti teevad nad koos teisegi plaadi.

Postimees/ Kultuur, 16. jaan. 1999
Immo Mihkelson - Plaat/ Etno

Pikaldane meeleolu muusikas, kus helidel on palju aega ja meloodiajoon kasin nagu Põhjala loodus. Valitseb ootlik melanhoolia ja nukrus, soliseb lainetena randa jõudev vesi ning aeg-ajalt häälitsevad linnud. Saksofonist Villu Veski ja akordionist Tiit Kalluste häälestusid mõtiskleva rahvamuusika lainepikkusele pärast Fääri-reisi ja õigesti tegid. Õnnestunud terviklikul plaadil on muusikat mõlemalt mehelt, on rootsi rahvaviise, üks Muhu lugu ning klassikute Edvard Griegi, Lepo Sumera ja Jan Garbareki loomingut. Just viimase heliilm on lähim paralleel, kuid mitte pidepunkt kuulajale, keda ootab meeldiv üllatus.

Postimees/ Kultuur 7. jaan. 1999
Immo Mihkelson - Olnud ja tulevad hääled

“Presentatsioon”, ütles Villu Veski, kui oli koos Tiit Kallustega mänginud Tallinna raekotta kogunenud väikesele seltskonnale ette paar lugu.

Saksofonist Veski ja akordionist Kalluste tegid plaadi Põhjala viisidega, nukra tooniga skandinaavialiku meloodiatepõimiku. Seda nad laiale ilmale kuulutasidki ja tänasid kõiki toetajaid, kes ühel või teisel moel õla alla panid. Üks lahketest abilistest oli isegi president Lennart Meri, kes Kadriorus korraks taas etnoloogiks kehastudes kirjutas helitalletisele lühikese saateteksti Põhjala Vahemerest kui siinse kultuuri ühisruumist.
Gotland, Fäärid, Muhu, Hiiumaa, pluss veel mõned muusikute fantaasiasse kerkinud laiud ning saarekesed kõlavad albumil “Põhjala saarte hääled”. Siin on saksofonile-akordionile sätitud rahvamuusikaseaded, on Jan Garbarekilt pärit meditatsioon, palake Griegi, Kalluste ja Veski enda heiastusi.
Samuti üks Lepo Sumera muusikatükk, mille kohta helilooja ei pidanud paljuks maha pidada lühikest naljatleva protesti moodi selgituskõnet, millest selgus, et tegi ta kord Raul Meele kunstinäituse avamiseks viisijupikese koos Villu Veskiga esitamiseks, ning ennäe - mehed mängisid sellest pärast justnagu salaja loo, millega temal ei olegi palju pistmist.
Kõiki plaadil olevaid lugusid seob põhiliselt üks mittekiirustav minoorsuse ja melanhooliavarjundite sulandumine ja merekohinasse, skandinaavia rahvaviisidesse kodeeritud härmatine ja kasin valgus.
“Põhjala saarte hääled” on hea plaat, maitsekalt kujundatud ja hästi mängitud, välja peetud ja väärikas. Saksofoni-akordioni tavatu kooslus väljendub helipildis, milles ei domineeri pillid oma tavapärases rollis, vaid muusikaline tundmus; pillimehed jätsid tahaplaanile oma ego ning pühendusid muusikale, mis pealispinnal tundub petlikult lihtne, lähemal kuulamisvaatlusel aga kerib endast valla aina uusi ja uusi kihte.
Kui “Põhjala saarte hääled” meenutabki teile Jan Garbareki plaatidelt tuttavat heliatmosfääri, siis ärge kiirustage paralleeljoonte vedamisega, vaid otsige põhjust inspiratsiooniallikast - Põhjamere saarte rahvamuusikast.

Eesti Päevaleht/ Kultuur 9. juuni 1998
Piret Peensoo - Põhjala hääled laval, plaadil, filmis

Veski ja Kalluste jazzistavad saarte muusikat
Niguliste kirikus kõlab täna jazzsaksofonisti Villu Veski ja -akordionist Tiit Kalluste esituses kontsert Põhjala saarte muusikast. Meeste kontsertreisist Fääri saartele inspireeritud muusika jõuab peagi ka laserplaadile ja filmilindile.
Tänaseks on algmaterjali kogutud pärast Saare- ja Hiiumaad, Muhu ja Vormsi saart ka Fääri saartelt, Gotlandilt ja Alandilt. Järge ootavad Bornholm ja Rügen.
Saarterahvaste elulaad pole ülevoolavalt külalislahke. Sellele vaatamata on igal reisil õnnestunud kohalike pillimeestega koos muusikat teha. Lihtsa meloodiaga viisikäänud tähendatakse küll ka kohe üles, aga ühise musitseerimisega jõutakse selle tabamatuni, mida noodikirja fikseerida on võimatu. Nii kaob ka esialgu võõrastust tekitanud suhtumine rahvamuusika jaoks ebatavalisse koosseisu - saksofon ja akordion.

Vaid kaks kontserti
Lisaks lühemale Tallinna kontserdile esitavad muusikud Muhus 4.-5.juulil ka kogu plaadimaterjali, pikkides selle nagu helikandjagi omapoolsete sissejuhatuste, taustaandmete ja kommentaaridega.
Etnograafiliste “asjadega” hakkasid Kalluste ja Veski tegelema seetõttu, et “vesi on sogaseks läinud”. Senitehtu ennast ammendamas. Midagi uut on raske välja mõelda.
Veski tõdeb: “On aja märk, et on hakatud end muusikategemise juurtesse kui ammendamatusse kultuuriallikasse puurima.”
Tandem Veski-Kalluste jätab mõnes loos alles rahvalauliku lauldud meloodia ja arendab sellele üles oma kujutelma.

Transsi ringtantsu läbi
Gotlandil tegelevad rahvamuusikaga just noored. Eesti noorte vähese juurtelembuse kõrval oli see väga üllatav. Fääri saarte inimestel on rahvatants elu osa. Erilist ühtekuuluvust tundsid muusikud just Fääri saartel ringtantsu tantsides.
“See on nagu transsi viimine,” leiab Kalluste. “Ja see toimub igal laupäeval.” Lisab Veski. “mitte nii nagu meil eestlastel, et kokku saadakse kellegi pulmas või matustel. Seal ei ole kuritegevust peaaegu üldse,”on Veski Ahvenamaast rääkides vaimustuses.

Lammas altarimaalil
Reisidel tehakse tähelepanekuid ka saarterahva elukommetest, arhitektuurist ja ajaloost. Hangitud videomaterjali põhjal on plaanis teha umbes 45-minutine film, aluseks Veski ja Kalluste poolt salvestatud saarte intonatsioonidel põhinev muusika.
Ühiseid sümboleid märkasid muusikud saarte kirikutes ja arhitektuuris. Näiteks lammast kujutatakse nii altarimaalil kui ka linnavapil, mere ja laevadega seonduvat sümboliseeris ankur. “Sageli ripub kiriku laes purjelaevamakett,”tähendas Veski. “Fääri saartel oli kirikus täissuuruses aerupaat, millega preester käis Taanist teenistust pidamas.”

Hanuri, 4/1999
Ari-Matti Saira - Uudet ääniteet

Villu Veski & Tiit Kalluste - Põhjala saarte hääled
Sounds of the Nordic Islands
OVRCD002
Eteläisen naaputimaamme Eesti eturivin muusikoihin kuuluvat Villu Veski (saksofonit) ja Tiit Kalluste (harminikka ja syntetisaattorit) ovat uudella levyllään lähestyneet musiikin keinoion karua mutta kaunista saaristolaisidylliä. Levyn nimi viitta Pohjolan saarten ääniin, mutta bookletin alkutekstissä itse presidentti Lennart Meri kirjoittaa tämän levyn olevan enemmänkinmusiikillinen matkakertomus ja merenkuvaus.
Ja kieltämättä musiikki puhuttaa heti alkumetreiltä. Se uhkuu pohjoista sinistä valoa ja on koruttomuudessaan hyvin vaikuttavaa. Veskin saksofonit ja Kallusten harmonikka on äänitetty pieteetillä ja välillä musiikin sekkan on miksattu varsin onnistuneesti myös ääniä luonnosata. Harmonikan rooli on keskeinen ja usein sen tehtävänä on olla sa “loputon meri” urkupisteineen kaikkineen.
Kappaleet liikuvat kansanmelodioiden ja jazzin välimaastossa. Säveltäjinä mainitaan tradin lisäksi kummatkin solisteista, Jan Garbarek, Lepo Sumera sekä Edvard Grieg. Tästä levystä saa erinomaista taustamusiikkia ja tunnelmanluojaa sitä tarvitseville.

Helsinkin Sanomat, 17. 07. 1999
Jukka Hauru- Ylenpalttinen mutta sekava ohjelma (Pori Jazz 9.-18.7.) (lyhennetty)

Helmiä harvoille
Porin tarjonta oli tuttuun tapaan tuhlaileva ja yleinpalttinen, mutta mahdottoman sekava. Hyvällä onnella saattoi törmätä myös miellyttäviin musiikkikokemuksiin jos kiinnitti huomiota sellaisiin nimiin kuten David Murray, James Newton, Charlie Hunter, Leon Parker tai Diane Reeves.
Tosin illalla monet kiinnostavammat taiteilijat esiintyivät eri paikoissa, joten satunnaisen matkailijan piti luotta vain vainuun. Melko varma, ja samalla kuvaava vinkki Porissa on se, että hyvää musiikia voi löytää sieltä, missä on vähän ihmisiä.
Torstain lähes parasta musiikkia tarjosi kitaristi Charlie Hunterin ja rumpali Leon Parkerin lattarijazz-duo. He soittivat vähäväkisessä, mutta miellyttävässä Tandem-klubissa, joka kyyhöttää yhteistyökumppaniklubi Sony Jazz Centerin ja Workshopin kyljessä…
…Vähille ihmisille esiintyi myös virolainen fonisti Villu Veski, hanuristi Tiit Kalluste ja konemies King Eduard projekti Sounds of the Nordic Islands. He soittivat kadulla samaan aikaan kun Kirjurinluoto tömisi märän ja lipevän reggean tahdissa.
Virolaiset olivat sovittaneet muun muassa gotlantilaisia tai ahvananmaalaisia kansanmusiikkiteemoja lyyrisella ja maalailevalla tavalla. Lopputulos oli kaunis, mutta paikoin myös fiksusti kipunoiva keitas. Konserttisali olisi ollut tietysti parempi paikka, mutta hyvä näinkin…

Savon Sanomat, 18. 4. 1999
Matti Juutilainen - “Itämeri maineen ja rantaviivoinen on Pohjola Välimeri”

Meilläkin täällä Savossa taitojaan esitelemässä käyneet virolaismuusikot, saksofonisti Villu Veski ja hanuristi Tiit Kalluste, jotka molemmat ovat myöskin tunnetun Georg Otsin musiikkikoulun opettajia Tallinnasta, ovat yhteisvoimin tuottaneet mielenkiintoisen, lähinnä etnomusiikin piiriin kuuluvan CD:n Pohjolan saarten äänet/ Põhjala saarte hääled/ Sounds
of the Nordic Islands.
Monilla esiintymismatkoillaan Pohjolan saarilla Gotlannissa, Fär-saarilla, Ahvenanmaalla, Muhulla ja Saarenmaalla syntyi kerran - taisipa olla Fär-saarilla - ajatus saarten musiikin tallentamisesta levylle. Alusta alkaen oli selvää, että mitään autenttista, juuri alkuperäisellä tavalla esitettyä musiikkia ei tulla tekemään, vaan pikemminkin oma matkakertomus
saarista, näkemys merestä ja siellä asuvista ihmisistä.
Molemmat muusikot omaavat hyvin laajan musiikintekemisen skaalan aina tanssi- ja viihdemusiikkiin ja jazzin eri tyyleihin. Villu Veski soittaa myös tunnetussa Tallinnan Saksofonikvartetissa, jonka erityisosaamiseen kuuluvat mm. Bachin fuugat.
Niinpä uutuuslevyllä onkin kuultavissa vankka ammattitaito, hienostunut soitinten käsittely, upeat sovitukset, jotka poikien omia, sekä kautta levyn aistittavissa olevana tekijöiden harras kunnioitus esitettävää musiikkia kohtaan. Meri, saarelaisten elämä, yksinäisyys, ympäröivä luonto, ihmisen kaiho - kaikki ne ovat kuultavissa ja aistittavissa tarkkaavaiselle kuulijalle.
Ei siis liene ihme, että Viron presidentti Lennart Meri, vuoden eurooppalainen 1998, on antanut levystä kansivihkoiseen painetun lausunnon:
Itämeri maineen ja mittaamattomine rantaviivoineen on Pohjolamme Välimeri - samalla tavalla avattuna kaikille kulttuureille kuin Toinen Välimeri, joka etelässä on ollut Euroopan sivistyksen kehto. Baltiskandian kansoille on Itämeren alue ollu kohte, jota olemme
täyttäneet omalla historiallamme ja täytämme tänään sisullamme. Meillä itsellämme on
keinot valittavanamme. Tässä kävelee eteenne kaksi Eestin miestä, jotka ovat poimineet säveliä Pohjolan saarilta ja tuoneet ne meille, meitä varten tätä päivää varten. Tämä on eräs tapa ottaa vastaan Pohjolan Välimeren laulut.
Levy onkin herättänyt kotimaassaan Eestissä ansaittuna huomiota. Sitä on tarjottu eri musiikkityylien vuoden parhaimpien listalle niin konserttimusiikin, etnon kuin jazzinkin aluella. Onnistuneet kirkkokonsertit niin Tallinnan Nigulisten kirkossa kuin Muhu-saaren Katariinan kirkossa ovat herättäneet musiikkiyleisön ja ammattikriitikot. Levyä odotettiin hartaasti, eikä se tuottanut kenellekään pettymystä.
Kokonaisuudessaan levy on ehjä kokonaisuus huolimatta saarten välimatkoista. Meri lieneekin tärkein yhtistävä tekijä, ja sen ovat taitavat muusikot erinomaisen selkeasti tuoneet esille. Tämä levy tulee varmasti kaatamaan raja-aitoja, siellä missä niitä vielä esiintyy musiikin alueella. Pariin kappaleeseen on otettu kuin mausteeksi mukaan Eva Renglin, laulu ja Madis Metsamart, vibrafoni. Milloinkahan näemme ja kuulemme levyntekijät meillä Suomessa?

Tuglas-seura 2/99
Matti Juutilainen - Uudet levyt
Põhjala saarte hääled/ Sounds of the Nordic Islands

Meilläkin täällä Suomessa taitojaan monia kertoja esitelemässä käyneet virolaiset muusikot, saksofonisti Villu Veski ja hanuristi Tiit Kalluste, jotka molemmat ovat myöskin tunnetun Georg Otsin musiikkikoulun opettajia Tallinnasta, ovat yhteisvoimin tuottaneet mielenkiintoisen, lähinnä etnomusiikin piiriin kuuluvan CD:n.
Monilla esiintymismatkoillaan Pohjolan saarilla Gotlannissa, Fär-saarilla, Ahvenanmaalla, Muhulla ja Saarenmaalla - syntyi kerran, taisipa olla Fär-saarilla, ajatus saarten musiikin tallentamisesta levylle. Alusta alkaen oli selvää, että mitään autenttista, juuri alkuperäisellä tavalla esitettyä musiikkia ei tulla tekemään, vaan pikemminkin oma matkakertomus
saarista, näkemys merestä ja siellä asuvista ihmisistä.
Levy onkin herättänyt kotimaassaan Virossa ansaittuna huomiota. Niinpä sitä on tarjottu eri musiikkityylien vuoden parhaimpien listalle niin konserttimusiikin, etnon kuin jazzinkin aluella. Onnistuneet kirkkokonsertit niin Tallinnan Nigulisten kuin Muhun Katariinan kirkossa ovat herättäneet musiikkiyleisön ja ammattikriitikot, ja levyä odotettiin hartaasti,
eikä se liene tuottanut kenellekään pettymystä.
Levy on eheä kokonaisuus huolimatta saarten välimatkoista. Meri lieneekin tärkein
yhtistävä tekijä, ja sen ovat taitavat muusikot erinomaisen selkeasti tuoneet esille. Tämä
levy tulee varmasti kaatamaan raja-aitoja siellä, missä niitä vielä esiintyy musiikin alueella. Pariin kappaleeseen on otettu kuin mausteeksi mukaan Eva Renglin, laulu ja Madis Metsamart, vibrafoni. Orbital Vox Studios 1998.

Jazzrytmit, N:o 1 1999
Matti Juutilainen

Lokkien kirkunaa rannikoilla ja kalliosaarilla, meren kohinaa, mietiskeleviä sävelkuvia, sointukulkuja, suolaisia merituulia luodiolla…
Tähän maailmaan johdattelevat vastaanottavaista kuulijaansa harmonikan taituri Tiit Kalluste sekä saksofonin mestari Villu Veski. Nämä tallinnalaiset muusikot ovat jo vuosia tehneet yhteistyöta, sitä erilaisimmassa kokoonpanoissa. Tällä kertaa he ovat paneutuneet Pohjolan saarten kansanmusiikkiin, tehneet upeat sovitukset: tulos on korvia hivelevän kaunista soitantaa. Mukana on musiikkia Gotlannista, Ahvenanmaalta, Fär-saarilta, Muhun saarelta, Saarenmaalta, Vormsin saarelta. Vaikka nämä saaret sijaitsevat melko kaukana toisistaan, on kuulija havaitsevinaan jotakin yhdistävää saarten äänissä: yhteisenä nimittäjänä on meri, joka toisaalta yhtistää, toisaltaa erottaa ihmisiä toisistaan. Musiikissa kaikuvat satoja, jopa tuhansia vuosia kestäneet perinteet, ihmisten mielialat, elämänkokemukset, kuten meri on moniilmeinen luonnon osa, on myöskin kansankultturi moniilmeistä, vivahteikasta. Tiit ja Villu ovat oivaltaneet asian ytimen: on haettu vaikutteita aidoilta saarelaisilta, on ammennettu sieltä, mistä aitoja tunnelmia on ollut aistittavissa. Näistä aiheista on muokattu hienostuneesti ja hellävaraisesti oma tulkinta, omiin ideoihin perustuva esitystapa. Syvä kunnioitus ja arvostus esitettäviä kappaleita ja menneitä sukupolvia kohtaan on yksi levyn parhaita, kantavia periaatteita. Kuitenkin, kuin mausteena, levyllä soi myös muusikoiden jazztausta: soinnutustyyli, improvisaatio.
On ajan ilmiö hakea aiheita perinnekulttuurista. Etnomusiikin tutkimus on ammentanut esille paljon aiheita , joita ovat käyttäneet niin klassisenmusiikin kuin jazzinkin säveltäjät ja muusikot. Põhjala saarte hääled-levy tuo jälleen uusia ulottovuuksia tähän mielenkiintoiseen musiikin osa-alueeseen. Pääasiallisesti Tiit ja Villu soittavat koko levyn musiikin kahdestaan käyttäen hanuria ja syntetisaattoria, eri saksofoneja ja kansansoitinta, jota Eestissä kutsutan nimellä tinavile, suomeksi ehkä tinapilli. Mukaan on kuitenkin mahtunut Madis Metsamart vibrafoneineen ja Eva Renglin, laulu, Gotlannista.
Nyt ilmestynyt levy on herättänyt huomiota Eestissä. Ei vähiten siksi, että sen kansivihkon tekstin on kirjoittanut maan presidentti Lennart Meri.

“The Baltic Sea, with the indeterminable coastline of its lands and islands, is our Mediterranean of the North - just as open to all cultures as the Other Mediterranean, which has been the cradle of European civilization in the South. For the Baltic-Scandinavian peoples, the Baltic Sea space has been a program, which we have filled with our essence. It is up to us to choose the ways and the means. Here you have two Estonian men, who have plucked notes from the Nordic islands, and have transformed them for us into today´s world. Here is one way to capture the tunes of the Nordic Mediterranean.”

Lennart Meri
Kadriorg, October 14, 1998
Dedication from recording: Sounds of the Nordic Islands

The links connecting Estonia to the Nordic countries are the sea and the islands. All island peoples have a very definite relationship with their surrounding environment which directly affects their identity. This is the way the connection between nature and human creation is formed which determines the cultural identity of the creator. The people of one island see themselves as the people of that particular island because of their cultular heritage.
We all carry the world inside ourselves and every direct self-expression demonstrates something about the individual as well as something universal. The world can be sensed with the specific senses, but sensing the world can be expressed trough various means. A past brought back to life with the help of music makes the nature of today more comprehensible and works as a signpost to the future.

A musical reflection of the Nordic Isalnds
At the end of 1998, a record titled Sounds of the Nordic Islands by Villu Veski and Tiit Kalluste was launched.
The record by this duo is concidered by recognized music circles to be one of last year`s best serious music recordings.
The record has folk music excerpts from Gotland and Aland, from the islands of Muhu and Hiiumaa.Together with their own creations, there is also one Jan Gabarek theme, one piece from Grieg and a Lepo Sumera theme, witch the musicians, influenced by nature on the Faroe Islands, played and immediately recorded in just this form. The Land Where No Threes Grow could easely be the title song of the record, because of the importance of its creation - performances on the Faroe Islands two years ago generated the idea and desire to collect their observations and feelings into material for a record. The reflection of the dramatic contrasts in nature there, the attitudes to life and the customs of the Faroe islanders brought into doubt or even changed the occasional accepted fact or understanding.
Kristjan Blak, the best-known composer, musician and producer on the Faroe Islands: ”An inventive music, connecting with Atlantic inspirations resulting in a combination of transparent harmonies and the warmth of melodic lines.Sounds of the Nordic Islands once more reflects that small communities with their unique qualities can be essential as inspiration, also for visiting artists and lead to works like this unique CD.”
Sounds of the Nordic Islands creates an illusions of Nordic nature; this association is strengthened even more by genuine sounds from the nature (taped by Fred Jüssi): abundant sea sounds, singing wind sporadic cries of migratory birds as accompaniment to a simple melody, which seems as if it has just accidentally ended up on the island, but it also grows and becomes more complex, engulfing the listener more and more, just like what the fog on the Faroe Islands does with nature and people.
The Nordic feelings which was created on the Faroe Islands deepened and developed further with the next trips to Gotlend and Aland. At the Baltic Culture Days on Aland in 1998, the duo Villu Veski and Tiit Kalluste proved to listeners that for the birth of miracle you only need two musicians, nad that Whith a piano accordion and a saxophone- a combination generally not seen in music- you can create a Nordic fluidity, which seem to emenate from silence , the suggestibility and unusual treatment, the unexpected and surprising solutions- all these charmed the public.
The universal and emotional message of Sounds of the Nordic Islands touches everyone deepely, makes them dream and long for things. The music of Villu Veski and Tiit Kalluste is born from the inner need of these two create just this kind of music. That is why it has the right element, that something which need not be explained in words - after all, the most important things are recognized by the heart.
The music of the Sounds of the Nordic I slands is very visual and film-like. Allfilm film studio, ispired by this music, intends to make a poetic dokumentary film - to seek out the similar and differing features of the Baltic Sea islands.

The accordion as a jazz instrument
Tiit Kalluste (37) has said that it is not important which instrument a musician plays, that it is only a means of expressing emotion, feeling and experience. Despite this, he has not swapped instruments at all during his entire life as a musician. He has remained faithful to only one instrument - the piano accordion. In Tiit Kalluste´s accordion playing one can sense his genuine calling and dedication, professionalism and quality. It is not important wath he plays, what is important is the attitude of the musician to what he does - be it folk tunes, swing, pop or classical. He is just as captivating and interesting in French waltzes and ballads as in classical tango rhythms and in jazz classics - in evergreens.
It is probably also to Tiit Kalluste´s credit that the attitude to the accordion as an instrument to play various music has changed radically over the years. Today, it is a surprise to no one that there is an accordion gala evening in the Tallinn jazz club, where many very good distinctive musicians perform solo.
Tiit Kalluste says about his assaciation with jazz music: “If a musician works with an orchestra, he has to stick to a specific score, keep to the notes. He has the opportunity to constantly practise, night after night, to polish it in order to do his “job” even better. With jazz you can also use the same themes over and over, but with improvisation you still have the opportunity to create something yourself. In addition, such playing does not bore or tire the audience or yourself.”
The duo Veski- Kalluste got its start in 1996, when the Swedish Insitude in Stockholm sent the musicians to the Baltic countries culture festival in Paris. The theme at the time was Estonian artists in Paris.The concert program comprised both Estonian and world music.
The two were a good match as people, they had a mutual understanding as musicians so they decided to continue searching and experimenting together.

Saxophone - always modern
Saxophone player Villu Veski (37) considers his experience of playing in the school orchestra as important. Under the direction of professionals he received the necessary stage experience and the ability to relate to the public. After graduating from the Academy of Music, he has worked as a free lance musician with a musical creed: to create and play on condition that it is needed by someone. It is only this level of conviction that provides the courage to experiment with new things.
An example of this is the Saxomania festival which was held two years ago, where he was the enthusiastic initiator, together with his colleagues from the Tallinn Saxophone Quartet. This unique undertaking was a remarkeble and successful musical event, thanks to great public interest. It proved to the listeners how rich a musical instrument the saxophone is.
Villu`s own band, Saxappeal, offers quite another kind of music - the high energy music- making by the young musicians shakes and excites listeners. Even this kind of music which allows intensive participation is needed by someone.
“We make music that is modern and even ahead of its time,” claims Villu Veski.

Contracts between serious music and top jazz
Jazz played today has come a long way from its one-time traditional nature.Villu Veski: ”When Arvo Pärt is played by Gidon Kremer, Jan Garbarek and Keith Jarreth it means that in their creation there is a meeting between modern serious music and top jazz. If association with jazz music occurs via the traditional feel of one`s country, this guarantees a birth of new jazz, a new quality.”
When talking about the great Nordic jazz musicians, Villu Veski of course mentions Jan Garbarek, Jan Johanson, Palle Mikkelborg, who thanks to using the folk music intonations of their lands have found recognition everywhere.
Villu Veski: “The showpieces of Estonian music in the world of music are the composers Arvo Pärt and Veljo Tormis. Estonian choirs who bring home expected prizes from international choral competitions use material based on their own land’s music traditions.

Sources and roots create uniqueness
Villu Veski: ”Going into the world’s biggest music stores, seeing those tens of thousands of CD’s, which store concert and studio recordings, club mixes, I cannot get rid of the thought that in modern music life, records are becoming like newspapers crammed full of information, which means that a listener could not listen to everything even if he wanted to.”
In music today it is probably difficult to find something new - all sounds and combinations seem to have been tried. In such an abundance of opportunities it is difficult to catch the “right one” and to make it recognizably “yours”. Only by remaining true to your roots will you achieve uniqueness, and permanent value in music.
Tiit Kalluste: “There are no pointless and artifical things in folk music tunes. This music is not tiring or burdensome, it creates the opportunity to go back in time and in history, to discover old truths and wisdom, to recreate them as values. The written culture lore of the Nordic peoples has quite a short history, and the continuity of unwritten culture is contained not only in ethnographic material - in woven belt patterns - but also in folk songs.
Due to their unavoidable isolation this valuable cultural information has been particularly well preserved in the cultural heritage of the island peoples.
The folk tune motifs recorded on our record are not meant for research-like contemlation but as a possible viewpoint - it is our emotion, generated by “looking at the woven belt pattern”.
Villu Veski and Tiit Kalluste, after the fich experience of their travels, will no doubt continue on their way - they are by nature restless, seeking and keen on travel - picing up from some overgrown path an almost forgotten tune and then recording it for their next record, so that with the aid of music they can enliven the past thus understand the indications of their Nordic roots.